15.7.2015

Kartat tulostettu ja kyltitys aloitettu

Kartat valmiina, viralliset valvojat niputtavat ja laskevat.
 
 Tämä pitäisi löytää helposti, perushienoa männikköä.

 Eväät ja arsenaali jossain maastossa.

 Leimantekijä polvistuu saavutuksensa edessä.

JATteja suora täynnä, helppoa on.

14.7.2015

Emitit testattu





Muistakaahan merkitä aika kilpailukorttiin joka kerta, kun itse leimaatte... Nimimerkillä Kemissä unohtui ja 600 vp. heilahti kerrasta.

8.2.2014

Kausikooste 2013 loppuun

Tiukille menee, ehditäänkö mennyt kausi läpi ennen uuden alkua. Viikko olisi aikaa, kunnes lumi taas pölisee. Jos pölisee.

NEZ-viikonloppu 4.-5.10.2013

Tällä kertaa NEZ-viikonloppu tuli kahlattua kokonaisuudessaan läpi, kun etäisyydet olivat inhimilliset. Ainakin kisapaikkojen osalta. Toki olimme mukana kansallisessa MA:ssa perjantaina ja M:ssä lauantaina. Perjantaina lähtö oli Hollolan Kukonkoivussa ja maali Vääksyn Tallukassa, järjestelyvastuussa RiiUA. Reitin suunta valkeni itselle vasta kaksiosaisen JAT-kartan saatuani. Väsymys painoi ennen kisaa ja vireys ei ollut paras mahdollinen. Alku ajettiin JM-radalla ja vielä oli valoisaakin. Hyvä jakso ja meni ihan kohtuullisesti ilman isompia köhimisiä. Sitten siirryttiinkin jo kunnon siivu valtatietä Lammin läheisyyteen, jossa ajettiin minulle ihan uudella alueella. Vanhahkon oloinen montunpohja oli mukava ja tarkkana sai olla. Hämärä tuli jo silmille ja lisäsi haastetta. Kuitenkin melko selkeä jakso, vaikka aikaa saikin kulumaan.


Sitten pyörähdettiin pienessä montussa, joka kantoi nimeä Tippavaara. Jotenkin homma ei käynyt ja aikaa paloi omiin kiemuroihin. Sen jälkeen huitaistiinkin retvakka GT-siirtymä tauolle Turenkiin eli alettiin olemaan kohtuullisen kaukana maalipaikasta. Olo oli puutunut ja sanoinkin Anssille, että huilailen hiukan. Tauolla Jaffaa koneeseen, jos vaikka sokurit lähtisivät nousuun.

Kisa jatkui tutuilla Kanta-Hämeen maisemilla eli Calpikseen kävi tie. Ja heti alusta asti todellista takkuamista, kuten lähes aina jossain vaiheessa ko. alueella. Aikaa kului todella paljon, mutta reitit vielä toistaiseksi nollilla. Koivistot karkasivat jonnekin maisemaan. Seuraavaksi oli vuorossa Rastin laani, jonne mennessä onnistuimme tössimään pienet myöhät AT:lta. Itse pyöritys lähti kohtuullisesti käyntiin, kunnes toteutin turhan varmistuskoukeron ja hukkasin mitan seuraavaan käännökseen. Sieltä jäikin sitten pois RT 59, vaikka otatin kerran takakautta viereistä uraa uudestaan. Olimme vieläkin tulosuunnassa liian pitkällä, joten valintamme olivat hyviä, mutta vääriä ;) Ajassa selkeä tappio kisan kärkikaksikolle, taas kerran.



Ja tutut mestat jatkuivat: kaatopaikka. Tällä kertaa ei ollut mitään mullistavia uusia jekkuja, mutta pieni lenkki takanurkassa puri tällä kertaa. Teimme lenkin ilmeisesti liian pitkällä ja kiersimme väärän kopin. Kun sieltäki löytyi sopivasti kyltti, niin ei muuta kuin hanaa. Ja toinen puuttuva oli tosiasia. Ajassa ei enää ihan niin paljon takkiin.
Sitten AS-puisto ennen loppuhuipennusta, jota sitten riittikin. Keväältä tutut pellot keppeineen ajettiin tällä kertaa pimeässä ja melkoisen korkeassa heinässä, josta ajouraa oli välillä haastavaa havaita. Muutama paikka oli todella hyvä ja paljastui monesti vasta pari käännöstä myöhemmin, jolloin paikkaus oli astetta hankalampaa. Välillä oli valoja ja ruuhkaa liiankin kanssa ja mentiin jonossa kuin ne kuuluisat porsaat... Lopussa hyvä pelastus tolpan ympäri kieppumisessa ja kisasta jäi lopun "onnistumisten" jälkeen ihan hyvä fiilis. Siirtymät maaliin olivat pitkät, mutta eivät tylsät, kun aikaa oli melko napakasti.



Lopputulos oli rutosti aikaa ja kaksi puuttuvaa, joilla saavutimme ansaitusti vain kolmannen sijan Jalonen-Rouskun ja Koivistojen takana.

---------------------------------------------------------------------------------
Hyvin nukutun yön jälkeen karavaani siirsi lähdön Vierumäelle Heinolan kupeeseen ja maali sijaitsi taas Tallukassa. Nyt ajeltiin yli puolet valoisassa ja alueet olivat varsinkin alkupäässä itselleni uusia. Heti kärkeen otettiin vanhanpohjaa ja ovelia lähtöjä, joten alkulämmittely oli sitä ihteään. Suoriuduimme ihan hyvin ja olimme M-luokan nopeimpia, A:sta löytyi vielä vikkelämpi pari.


Lyhyen peruskartta-ajelun jälkeen siirryttiin raviradalle, jossa ajettiin helppo kurvailu. Siitä alkoikin sitten mielenkiintoinen peruskarttaseikkailu Heinolan latupohjilla muutamalla kyltillä terästettynä. Meni jonoajoksi, kun päästin yhden risteyksen pitkäksi. Seuraavat pari jaksoa kurvailtiin pienissä montuissa, joista jälkimmäisessä meinasi olla vähän ahdasta. Hyviä kylttejä löytyi ja kivaa oli. Ajallisesti jäätiin taas hiukan edellisillan kärkipareista.
Pysyttelimme edelleen hajuetäisyydellä Heinolasta seuraavaksi vierailtiin rata-alueella. Sisäänmeno peruskartalla ilman teitä enteili jotain erikoista ja yritinkin keksiä jotain liian hienoa, kunnes tyydyin kelkkauran pohjaan varsinaisen tien yli takapolulle, jonka nurkalla olimme jo käyneet pari jaksoa sitten haistelemassa. Itse rata oli hauska jakso, jossa sai mennä sujuvasti eteenpäin koko ajan. Yksi turha sähläys tuli ja aikaa kului taas yli keskiarvon. Poismenossa oli hauska jekku isolle tielle, näistä tykkään. Sitten hyvästeltiinkin Heinola ja lähdettiin takaisin kohti Vierumäkeä. Hauska jakso pienen asfalttikentän ympärillä keskellä metsää, karttamerkkinä taisi olla jopa skeittiramppi?! Pitkästä aikaa oikein aikapohjat jaksolle. Sama tahti jatkui seuraavalla monttualueella, josta oli karvaita muistoja 2011 SM-kisasta. Trippi oli hajalla ja muutenkin hölmöiltiin. Tällä kertaa meni muuten hyvin, mutta lankesin edellistä käännöstä vielä pohtiessani CUP-luokan kylttiin katsomatta kunnolla, miten oikeasti olisi pitänyt ajaa. Siitä siis kisan ensimmäinen puuttuva. Mutta nyt oli jo vähän menemisen tunnetta ja siis aikapohjat sopivasti ennen taukoa.


Tauon jälkeen vierailtiin ensi kerran pylväslaanilla, jonne mennessä haeskelin liian hienoja pelkällä tyhjän päälle piirretyllä viivalla. Ehkä tässäkin painoi painajainen parin vuoden takaa. Juuri ennen JATia vielä hieno kyltti, joka valoisassa osui turhan helposti silmiin, taas aivan liikaa aikaa. Pienen siirtyilyn, joka alkoi vanhanpohjalla, jälkeen oli edessä yhdet kasvihuoneen kierrot ja pieni monttu, jossa en oikein tiennyt mistä olisi pitänyt ajaa. Ensimmäiset nollille ja vastaavasti toisessa hitain minuutin myöhillä. Sitten olikin pitkää siirtymää metsäteitä pitkin, yksi AT ja perään pieni viiva vanhalla kartalla, josta löytyi yksi helppo kyltti ja vanhanpohja, josta en tänä päivänäkään tiedä, mistä piti mennä. Toinen puuttuva tuloksiin siitä. Jakso päättyi pieneen monttuun, josta selvittiin ihan kohtuudella yhtö uskonpuutosta lukuunottamatta, ajassa keskikastia.

Kisa alkoi huipentua ja pääsimme taimitarhan kanervikkopoluille. Alku jaksosta pyörittiin hallien ympärillä ja joukossa oli hyviä kylttejä isolla mittakaavalla. Loppu mentiin sitten polkuja, kumpareita ja valleja tulkiten. Tällä kertaa viihdyin hyvin ja olin koko ajan kartalla melko hyvin. Yksi hankala varmistus tehtiin ja siihen paloi aikaa turhasti, ja turhaan tietysti. Reitti puhtaasti ja nopein aika, vaikkakin lähes yhdeksän minuuttia yli ihanneajan. 
Finaali suoritettiinkin sitten uudemman kerran pylväslaanilla, ja tällä kertaa pimeässä. Taktiikkamme toimi paremmin kuin edellisen kerran, vaikka nytkin tuli pari hakua ja uusintaottoa. Siksi jäikin harmittamaan kaksi alueelle jäänyttä kylttiä (RT 32 ja 11), joista toista vielä oikein haettiinkin, mutta ei ilmeisesti riittävän pitkältä. Ajassa oltiin tällä kertaa selkeästi häpeärajan paremmalla puolella, mutta lopulliset neljä puuttuvaa kisasta sai niittinsä täällä. Maalisiirtymällä poikettiin vielä vanhaan tuttuun monttuun, jossa koitettiin vältellä virheitä. Hauskinta antia oli JATin jälkeen sohvaan kätketty kisan viimeinen kyltti.

Kisa oli hieno ja lopulta ajassa oltiin melko lähellä voittopari Koivistoja. Mutta neljä puuttuvaa ei millään riitä tällä tasolla ja viikonlopun toinen kolmossija oli tosiasia ja sammakot (siis palkinnot) kourassa lähdimme mietteliäänä kotimatkalle teroittamaan kynsiä kauden ratkaisukisaa varten...

42. Härkätien lenkki AS-SM 19.10.2013

Kauden ratkaiseva SM-kisa ajettiin syysloman päätteeksi eli tällä kertaa mies oli jopa levänneessä tilassa. Mitali oli teoriassa varma, jos emme ottaisi hylsyä viimeisestä kisasta. Mitalin väristä lähdettiin siis ajamaan. Oman mausteensa toi luminen keli, joka sai arpomaan rengasvalintaa ja miettimään suunnistuksellisuutta. Lisäksi renkolaiset eivät aiemmin olleet istuneet omaan käteeni kovin hyvi, joten nyt oli aika selättää peikko.
Alku oli tiesiirtymistä ja liukasta oli. Matkalla oli yksi RT ja myöhemmin vastalauseella poistettu AT, jolle me otimme kurinalaisesti nollatuloksen. Varsinaista jaksoa edeltänyt AT tuotti pienet miinukset, kun katselin vanhanpohjia matkalla. Itse jaksolla tuntui hyvältä, mutta sorruin kaksipuoleiseen kylttiin, jonka toisen puolen otin jo ensi kerralla väärin ajaessani. Ehkä se aiheutti keskittymisen puutteen ja tuloksena oli heti se kisan ainoa puuttuva. Ei siis mikään ruusuinen alku, mutta onneksi sitä ei siinä hetkessä vielä tiennyt. 

Toinen jakso oli sitten armeijan tiestöä, jossa jäljet estivät turhien haamujen etsinnän. Jotain mystistä jaksossa oli, kun mekin saimme 15 ennakkopistettä. Seuraavaksi oltiinkin Parolannummen nurkilla ja heti alussa sai olla tarkkana. Kymppitonnisilla ajetut pätkät tuottivat muutaman varmistuspysähdyksen ja ylimääräisen kyltin, mutta ratkaiseva paikka oli juuri ennen JATia ollut RT 49, joka jäi monelta löytymättä. Itsekin ajoin aluksi väärin, enkä ollut tyytyväinen. Takakautta löytyi jälki, joka osui viivaan ja sieltä lopulta mestaruuden ratkaissut kyltti kyytiin. Ajallisesti keskitasoa. 
Toisenlaista touhua oli luvassa seuraavalla jaksolla, joka oli jonkinsortin "urheilualue", ainakin peruskartan mukaan. Metsänrajoja, polkuja, pehmeitä heinä-saviuria ja kylttejä tarjolla. Siinä juoni, jota koitettiin selvittää. Pari turhaa tuli otettua, mutta joitakin läheltä mentyjä jätin myös ottamatta. Muuten meni hyvin, mutta aika lopussa yksi kohta jäi kaivelemaan ja siksi teimme uuden kierroksen. Aikaa paloi, eikä kierrokselta paljastunut mitään, mutta ihan OK kuitenkin.

Tauolle mentiin vanhan sotkun maisemiin ja sieltä siirryttiin sitten Hattulan kunnan keskustan ohi Mervin jaksoille. Huolellisuutta kysyttiin, kun isolla tiellä oli yhtäkkiä vastassa RT 32. Meillä auton peili oli saanut edellisillä pätkillä kolauksen ja vapisi kuin kartturi konsanaan Koska edessä oli ennakkovapaa JAT, päätimme korjata peiliä ennen asemalle menoa, ettei tulisi jupinoita. Leimasimme lopulta teippivirityksen jälkeen hyvissä ajoin, mutta jostain syystä tuloksiin kirjautui -52 eli ilmeisesti ihannelaskelmassa oli jotain häikkää, kuten myös myöhemmin yhdellä JATilla. Seuraava jakso meni ihan kohtuullisesti, vaikka pieniä varmistuksia teetätinkin.Siirryimme motarin alta seuraavalle jaksolle, jossa valikoivan tarkka eteneminen jatkui, ajallisesti keskitasoa.

Pohjoispuolen visiitti tuli tehtyä ja siirtymän kautta oltiin valmiita laajempaan Parolannummen tutustumisreissuun. Mieltä lämmitti asemajonossa paikka Audin takana eli mitään ratkaisevaa ei oltu ajassa jääty näin isossa kuvassa. Itse jaksolla homma sujui hyvin, kunnes juuri ennen pistettä 40 putosin kuviosta. Seisoimme ja haimme omia jälkiä samalla kun ilmeisesti tuomariston edustajat seurasivat puuhiamme. Kun solmu saatiin auki, tuli loppu taas ihan mallikkaasti. Aikaa vaan paloi taas turhasti.

Armeija jätettiin taakse uusimalla Ilveskallion tieosuus pienellä välipyörityksellä. Jotain häikkää oli ennen pistettä 50 ja oikean alun löytäminen vei taas aikaa. Kunnialla läpi ja vielä ihan kohtuullisessa ajassa.

Pitkä siirtymä Renkoon kohti viimeistä jaksoa sisälsi pari jekkua, joissa oltiin hereillä. Sahan pihassa koitettiin vielä luoda viimoista tsemppiä, vaikka kisan aikana oli tuntunut välillä hyvinkin epävarmalta. Viimeinen jakso otettiin ehkä turhankin varmistellen monin paikoin, mutta tavoitteena oli mokien välttäminen. Ajassa oltiin sitä tuttua keskikastia.
Tulosten odottaminen olikin sitten yhtä piinaa, enkä viitsinyt edes korttejani tarkastaa. Satasia oli kuvitteellinen rintatasku täynnä, jos jotain hämärää olisi ollut. Meidän osalta ei onneksi ollut, vaan kisan kakkossija ja mestaruus tuli omalla ajolla. Toki se yksi typerä puuttuva RT, jota kukaan muu ei jättänyt pois, jäi harmittamaan, sillä olisihan se ollut hienoa voittaa puhtaalla ajolla. Yhtä kaikki: huikea kausi sai mahtavan päätöksen.


Siinäpä se ja kohti uusia seikkailuja. Tähtäimessä kausi 2014 ja NEZ. SM-sarjassa kun ei ole kuin hävittävää ;)













26.12.2013

Kausikatsaus jatkuu: Syyskuu 2013


Nyt on tullut käytyä pokkailemassa ja oltu muutamassakin julkaisussa esillä, lähinnä ja onneksi vihreä mamba on ollut juttujen kuvituksena. Hanaa!-lehden puolella oli tosin muutama ihan hauska historiakuvakin ja haastattelussa käytiin kuvioita läpi melko moneltakin kantilta.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------

Aikahyppy takaisin syyskuuhun. Elokuun kansallisten jälkeen Anssi päivitti auton alustaa taas napsun paremmaksi ja ennen NaSU:n SM-kisaa käytiin ajamassa shakedown Lammin harkkarissa. Yksi pelto, yksi piha ja yksi rata + muutama jäynä siirtymillä = tunnin touhu. Mielestäni täysin käypäinen harkkariksi ja piisaa ainakin minulle arki-illan tavarana. Saatiin vielä ruuvimeisselisetti palkinnoksi.

Jotain aivan muuta olikin sitten luvassa lauantaina 7.9., kun siirtyiltiin Auraan kauden kolmanteen SM-kisaan. Sopivaa kutkutusta oli mahassa, koska teoriassa mitalin, ja jopa kullan, varmistaminen olisi mahdollista. Keli oli aurinkoinen ja lämmin, kunnon kesäkisa siis. Joku varoitteli jostain lentokentästä jotain, mitä lieni huhuja...

Lähtöpaikka oli viimeisenä ja alku sujuteltiin aika rivakasti peltomaisemissa yhden pihan kautta kohti Loimaa-Oripää -akselia. Toinen jakso oli jo vauhdikasta vääntöä montulla ja teollisuushallien nurkissa. Keskellä jaksoa MRT pomppasi silmille, mutta onneksi olin viisaampi kuin vuosi takaperin ja kortti oli kunnossa käden ojentuessa. Ajallisesti oltiin kohtuullisesti kärjen vauhdissa eikä ongelmia ollut. Nautittavaa touhua. Seuraavaan jaksoon tuli pykälä lisää haastetta. Valtaisa monttualue, jonka alku oli selkeä ja aikaakin melko runsaasti. Sitten pieni siirtymä soratietä ja hupsis! AT köllötti mutkan takana. Onneksi olimme tarkkoina ja korttiin kirjattiin kisan pienimmät ennakot. Jakson loppuosalla oli pari pahaa kylttiä ja joukko muitakin hyviä asemia. Vauhtia olisi pystynyt pitämään, mutta kartanluku pätki pari kertaa ja muutamasti hierottiin turhia, ajassa keskikastia vajaan viiden minuutin myöhillä.

"Verryttely" oli nyt saatu suoritettu ja kisaa oli takana kaksi tuntia. Pölyn leijuessa siirryttiin Oripään kentän kankaille. Ensimmäinen sivallus oli tien vieressä melko selkeät polkukuviot. Kylttejä oli maastossa enemmän tarjolla kuin viivaan sopi ja aika itsepäisesti otettiin vain oikeat. Muutaman kerran kylttejä vastaan ajettaessa usko horjahteli, mutta tieto alueelle palaamisesta myöhemmissä kisan vaiheissa antoi luottamusta. Päivänvalo auttoi huomattavasti ja ajassa ehdittiin viiden kärkeen.

Seuraava pätkä tarjosi sitten ensimmäiset "Pitkät linjat" ja yritin haistella liian ovelia, enkä luottanut kartan polkuihin, vaikka olisi vaan pitänyt. Pari muutakin hassia tuli, mutta toistaiseksi kyltit pysyivät kyydissä. Ajassa turautettiin se 100p. "normaaleja" kärkiautoja hitaammin, Lundahl-Bitter oli aivan suvereeni pari satalukua muita nopeampana.
Jatko oli sitten taas erilaista polkuviidakkoa, jossa ruksit näkyivät melko selkeästi ja meno olisi ainakin teoriassa pitänyt olla sujuvampaa. Tälle jaksolle jäi sitten ensimmäinen puuttuva, kun tyhjän päällä ollut muoto ei kilistänyt kelloja, vaan ajatin isoa uraa ohi kyltin 42. Ei muistikuvia tilanteesta. Jakson loppuun tuli vielä erimoisia kaivantoja sisältänyt polukko, jossa itselläni oli vähän vaikeuksia sovittaa kartta maastoon. Pari uusintaottoa ja vielä JATille hain huikeaa aukon lävitse, kun viivan muoto ei mielestäni osunut ilmeisesti tarkoitettuun uraan. Ajassa taas satakunta pinnaa nopeimmille. Seuraavaksi siirryttiin kiitoradan ympäri kymppitonnilla, josta pimenevässä illassa ei saanut juurikaan selvää. Jotain koukittiin, mutta ehdittiin AT:lle nollille.

Ja sitten... Pimeys oli laskeutunut, kentän takana metsässä vilkkui "kymmeniä" valoja ja heti lähtöura jouduttiin ottamaan uusiksi. Tästä ei hyvä seuraa. Tällä alueella polut olivat pieniä niin kartalla kuin maastossakin eikä kivien koossakaan ollut kehumista näin pirkanmaalaisessa mittapuussa. Lisäksi välillä tuntui, että onkohan tämä nyt kartan polku vai ei, kun sammal tuntui kovin vähän ajetulta. Maastoon oli sijoiteltu melkoinen määrä krepattuja puita, mutta mahtoikohan ihan kaikki olleet ihan kaikissa kartoissa... Aikaa kuluikin sitten jo yli yhdeksän minuuttia ihanneajan päälle, mutta vielä tällä kierroksella kaikki kyltit tulivat mukaan. Ennen tauolle siirtymistä oli vielä kevyt kymppitonnin pätkä, jossa kaiveltiin muutamassakin kulmassa, mutta mitään ei kaiketi pitänytkään löytyä korttiin. Päässä oli tietysti AT, josta lähes kolme minuuttia miinusta korttiin.


Tauolla olo oli jotenkin lohduton, kun tiesi, että kohta vedetään samat neljä jaksoa kentän ympäristössä uudelleen. Tauon katselmuksen mukaan olimme ohittaneet muutaman auton, mutta muuten oli aika hiljaista edessä. Banaani löysi paikkansa ja uudella energialla lähdimme selättämään jaksoja. Aluksi taas tienvieri, jossa pahin paikka oli heti ensimmäisellä pistevälillä, kun lenkin jälkeen piti poiketa oikealle ihan reunimmaiselle uralle. Kuski uskalsi luottaa, vaikka pyytämäni jälki oli hyvin ajamattoman oloinen. Jakso meni muuten hyvin ja otimme suvereenit sekunnin aikapohjat, kuitenkin yli viisi minuuttia päälle ratamestarin laskeman.

Ja perään pitkät linjat toistamiseen. Nyt ei sitten enää mentykäään linjojen suuntaan, vaan juurikin poikittain tai jopa viistosti. Ruksit antoivat edes jonkinlaista turvaa, mutta välillä homma oli sitä kuuluisaa herran haltuunottoa. Siltikin etenimme yllättävän hyvin pitkiä pätkiä, vastapainoksi muutamaa kohtaa hierottiin sitten urakalla. Taas tuli huomattua, kuinka helposti suunta sekoaa, kun otetaan ympäri ja koitetaan löytää äskeinen paikka uudestaan. Aikaa paloi vähän turhuuksiin varsinkin lopussa, mutta reitit jälleen nollille eli yhä rasitteena vain yksi puuttuva ja enää kaksi jaksoa kisaa jäljellä.

Seuraavalla jaksolla tulikin sitten heti se toinen reittivirhe ja tällä kertaa typerä sellainen. Homma eteni yhtä turhaa hieromista lukuunottamatta aika hallitusti ja sujuvasti, mutta kahden rinnakkaisen kilvitetyn uran kohdalla kävi lapsus. Totesin Anssille molemmat urat ja kyltit nähdessämme, että mielestäni se on tämä ja kokeillaan kuinka jatkuu. En ollut ihan varma, mutta pääsin jatkolle riittävän hyvin ja unohdin, että molemmat olisi pitänyt epävarmuudessa laittaa korttiin.  Kirjoitin vain sen ajamamme uran kyltin (17) ja jätin sen oikean numeron viereiseltä uralta (54) laittamatta. Ajassakin valuimme heikoimpaan kolmannekseen.

Viimeinen rypistys oli sitten todellinen grande finale, kun iso polkuhässäkkä rukseineen paketoitiin kolmella pitkällä pistevälillä. Meilläkin meni todella hieromiseksi, vaikka heti alusta löysin yhden ratkaisukyltin (39) kerrasta kiven nurkalta. Sitten alkoikin vaikeudet, kun tein hommasta itselleni liian vaikeata. Loput kaksi puuttuvaa tulikin sitten peräkkäin, toinen ihan halvalla ja toinen puhtaasti suunnistamalla. Jostain kumman syystä kirjoitin kyltin 36 korttiini 39:ksi ja heti perään kyltti 34 jäi vain taidon puutteessa löytämättä eli ei ajettu ilmeisesti riittävän pitkälle, vaan otettiin käännös liian aikaisin. Muutamaan kertaan haetutin ihan turhia kulmia uudestaan, kun olisi vaan pitänyt luottaa, ettei mitään ole ja jatkaa matkaa. Kun korteissakin oli tilaa, olisi voinut, ja näin tuli välillä tehtyäkin, läiskiä kaikki kivenheiton päässä olleet kyltit korttiin. Lopulta päästiin pois ja viimeisellä jaksolla aikaa kului vaatimattomasti lähes puoli tuntia yli ihanteen. Ja ennen kuin päästiin maalisiirtymälle, oli vielä selvitettävä uudelleen viiva alueelta pois, ja tällä kertaa parilla kyltillä ryyditettynä.

Maalisiirtymällä huomasin, että kisa oli todella käynyt voimille ja aloin ymmärtää paremmin edellisen syksyn Siikakankaan kävijöitä. Tuloslaskentapaikalla olin kuitenkin hyvällä mielellä, sillä mielestäni kisa oli hieno ja todella SM-arvoinen. Eikä polkuviidakot lopulta olleet mitään mahdottomia, kuten kärkiparit osoittivat. Meidän hölmöilyt maksoivat vähintään sen kolmossijan, mutta silti olimme tyytyväisiä, että moisilla aikapisteillä saavutimme kuitenkin nelospaikan ja varmistimme käytännössä SM-mitalin.